HVS-Tennis

Suomen suurin tennisperhe

Pallokori

HVS:lle uusi valmennuspäällikkö

6.9.2017 - HVS

HVS:n valmennustiimi on saanut mahtavan lisävahvistuksen, kun Saku Siivonen aloitti seuran valmennuspäällikkönä elokuun alussa. 37-vuotias Saku on työskennellyt HVS:ssä jo vuodesta 2007 alkaen, ja nyt hän palaa kotileiriinsä toimittuaan Jarkko Niemisen tennisakatemian valmentajana vuodesta 2012. Valmentamisen lisäksi Saku vastasi Akatemian ja Tennisliiton välisen sopimuksen puitteissa nuorten maajoukkuetoiminnasta.

 

HVS:n valmennuspäällikkönä Saku vastaa seuran valmennustoiminnasta, valmennustoiminnan kehittämisestä sekä toimii myös valmentajien esimiehenä.

 

”Tehtäväni on auttaa ja tukea valmentajiamme ja kehittää toimintaympäristöämme, jotta valmentajat pystyvät keskittymään työhönsä. Hoidan paljon hallinnollisia asioita kuten laskutusta ja budjetointia, organisoin tapahtumia ja hoidan yhteydenpitoa eri sidosryhmiin. Lisäksi yritän jatkuvasti kehittää seuran toimintaa, aina on mielessä ja menossa kymmenen erilaista projektia. Onneksi ehdin myös kentälle ja pääsen jakamaan innostustani maailman parasta peliä kohtaan,” Saku iloitsee.

 

”Siirtyminen valmennuksen parista nykyiseen tehtävään oli vaikea päätös. Pähkäilin ”oikeaa” ratkaisua useamman kuukauden ajan. Tykkään valmentamisesta, ja parhaat fiilikset syntyvät, kun joku löytää tenniksen hienouden ja kokee onnistumisen elämyksiä – aito vuorovaikutus valmennettavien kanssa on valmentamisen suola,” Saku pohtii ja jatkaa:

Saku Siivonen.

”Olen ollut auttamassa melkein kaikkia meidän parhaita pelaajiamme viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja saanut kokea huipputennistä erittäin läheltä. Matkustin melkein 200 viikkoa lähes sadassa maassa. Vaikka valmentaminen on ollut ja on edelleen hyvin lähellä sydäntä, oli Mäkelän Pekan tarjous nykyisestä pestistä niin houkutteleva, että päätös kääntyi tähän suuntaan.”

 

Saku kehuu HVS:n ilmapiiriä vuolaasti.

 

”Ilmapiiri HVS:ssa on aina ollut mieletön, mikä tietysti syntyy uskomattoman hienoista ihmisistä. On kunnia olla täysillä mukana Suomen suurimmassa tennisperheessä ja vaikuttamassa sen tulevaisuuden suuntaan yhdessä muiden loistavien tyyppien kanssa! Uskon erittäin vahvasti, että HVS:n tulevaisuus on valoisa ja potentiaali valtava.”

 

Suomalainen tennis saa uudelta valmennuspäälliköltä kahtiajakautuneen arvion. Harrastepuolella on kova draivi päällä, mutta kilpatennis lepää liiaksi vain yhden pelaajan, Henri Kontisen harteilla.

 

”Uskon kuitenkin, että myös kilpatenniksessä tilanne muuttuu lähivuosina. Suurin toivo lepää HVS:n juniorikolmikon Emil Ruusuvuoren, Oona Orpanan ja Otto Virtasen harteilla.”

 

Saku kuvailee itseään tavoitteelliseksi, ihmisläheiseksi ja kokonaisvaltaisesti asioihin suhtautuvaksi valmentajaksi.

 

”Joskus olen ehkä ollut hiukan mustavalkoinen, mutta uskoakseni särmät ovat kokemuksen myötä hioutuneet ja nykyään pystyn näkemään myös harmaan eri sävyjä”, Saku naurahtaa.

 

HVS:n tulevaisuus näyttää Sakusta erittäin loistavalta. Lisäkentät eivät sen sijaan olisi pahitteeksi.

 

”Meillä on todella hyvä työntekijäporukka ja kaikki mittarit näyttävät positiivisilta. Pelaajia olisi tulossa paljon enemmän kuin pystymme tällä hetkellä ottamaan. Toivottavasti saamme lähitulevaisuudessa lisää kenttiä käyttöömme ja pystymme perehdyttäminen entistä useampia tenniksen saloihin. Seuran toiminta on mennyt useilla osa-alueilla harppauksilla eteenpäin ja tällä porukalla vauhti vaan kiihtyy.”
Ja lopuksi: Saku, kuka voittaa US Openin?

 

”Miehistä toivon että Federer, mutta uskon, että nyt voisi olla hieman yllättävämmän voittajan aika. Ehkä Goffin, Del Potro tai Anderson. Naisissa mestaruus menee Tsekkeihin, Pliskova tai Kvitova. Miesten nelinpelin voittaa tietenkin Kontinen/ Peers ja naisten nelinpelin ehkä Makarova/Vesnina.”

 

 

Teksti: Marjo Hellman